Katjan tarina: Tiedän, että jalkani ovat tukevasti maan kamaralla ja siitä on hyvä ponnistaa pää pilviin

Uratarina

Olen Tanskin Katja, 36, Punkalaitumelta, Etelä-Pirkanmaalta. Olen tällä hetkellä työtön työnhakija. Kotini on herkullisesti neljän maakunnan rajalla, joten työnhakuni on koko ajan ulottunut Pirkanmaan lisäksi Satakuntaan, Varsinais-Suomeen ja Kanta-Hämeeseen. Turku, Tampere, Hämeenlinna ja Pori ovat kaikki vajaan 1,5 tunnin ajomatkan päässä kotoani.

Olen käynyt pari vuotta lukiota, vaihtanut maatalousoppilaitokseen ja suorittanut siellä maatalouden perustutkinnon valmistuen maaseutuyrittäjäksi vuonna 2008. Kesät ja muut loma-ajat työskentelin sukulaiseni maatilalla. Lypsin lehmiä ja tein muita maatilan töitä, kuten aitaa, klapeja ja rehua. Yhden kesän työskentelin turvesuolla.

Olin jo kouluaikana saanut ajatuksen, että minusta tulee isona seminologi eli keinosiementäjä. Pääsin opiskelemaan seminologin ammattitutkintoa, ja valmistuin vuonna 2009. Harjoittelun päätteeksi työllistyin keinosiemennysosuuskuntaan, joka toimii koko Suomen alueella. Siementäjän työt alkavat kotoa ja päättyvät kotiin, joten näin jälkeen päin ajatellen työllistyminen omasta kodista käsin noin vain oli kyllä aikamoinen tuuri.

Tein keinosiemennyshommia vuosikaudet. Sain kaksi lasta vuosina 2014 ja 2015. Maataloustuottajien tilanne kiristyi koko ajan, ja minulla oli huoli töideni jatkumisesta ja tilallisten jaksamisesta. Työuupumus alkoi painaa, kun palasin töihin vanhempainvapaiden jälkeen. Mietin pitkään, mitä tehdä, kunnes syksyllä 2018 sain idean lähteä opiskelemaan. Löysin sattuman kautta ammattikorkeakoulusta kestävän kehityksen koulutusohjelman, joka on Suomessa ainoa laatuaan. Talven 2018–2019 luin pääsykokeisiin ja laskin matikkaa. Juhannuksena 2019 sain tiedon, että olin tullut valituksi kestävän kehityksen koulutuksen monimuotototeutukseen, johon valittiin joka 11. hakija.

Valmistuin kestävän kehityksen asiantuntijaksi eli ympäristösuunnittelijaksi kesäkuussa 2022. Opinnot olivat mieleisiä ja aika helppojakin näin aikuisena, kun olin jo tottunut työelämän oravanpyörään. Tavoitteeni oli valmistua kahdessa ja puolessa vuodessa, mutta koska jäin töihin organisaatioon, jonne tein harjoitteluni kesällä 2021, opinnäytetyön tekeminen venyi. Lopulta sain paperit ulos kolmessa vuodessa. Opinnäytetyöni tein peruskoulujen ympäristökasvatukseen liittyen.

Harjoittelun jälkeen sain tuntitöitä julkisen sektorin organisaatiosta, joka tuottaa ympäristötietoa. Tein töitä Euroopan sosiaalirahaston kehityshankkeissa tittelillä kiertotalousasiantuntija, ja hyppäsin vanhempainvapaan sijaiseksi projektipäällikön saappaisiin. Olin mukana tapahtumissa, kouluttamassa, ideoimassa, juurruttamassa uusia käytänteitä, raportoimassa ja viestimässä. Hankkeet kuitenkin aina päättyvät, ja työsuhteeni katkesi elokuun 2023 lopussa.

Työelämän pirstaloituminen tarjoaa mahdollisuuksia kokeilla erilaisia tapoja tehdä työtä

Ajattelin työnhaun helpommaksi, vaikka olinkin lukenut siitä. Työhistoriani on hyvin lineaarinen: ammatillinen perustutkinto, ammattitutkinto ja kymmenen vuoden työura samalla työnantajalla. Sitten tein hypyn tuntemattomaan, kun lähdin opiskelemaan korkeakoulututkintoa pienten lasten vanhempana ja asuntovelallisena. Olen ylpeä itsestäni, koska tein töitä sen eteen, että pääsin opiskelemaan korkeakoulututkintoa. Opin valtavasti uutta ja suoritin opinnot nopeasti. Ajattelen olevani vastavalmistunut konkari.

Kiertotalouden ja kestävän kehityksen teemojen lisäksi olen työskennellyt paljon vastuullisuuden, kestävän työelämän ja osaamisen kehittämisen parissa. Olen hyväksynyt sen, että työelämä muuttuu koko ajan, eikä vakinaisen työsuhteen saaminen ole enää itsestäänselvyys. Toisaalta työelämän pirstaloituminen tarjoaa mahdollisuuksia kokeilla erilaisia tapoja tehdä työtä. Tämä on toki ehkä lohdullisempi ajatus asiantuntijapuolella kuin esimerkiksi hoitotyössä. Arvostan kuitenkin edelleen sitoutumista ja pysyvyyttä.

En ole koskaan haaveillut olevani eläinlääkäri tai laulaja. Olen muutenkin vähän huono haaveilemaan. Muistan, kuinka varhaisteininä halusin olla patologi, mutta sitäkään en ikinä halunnut lähteä tavoittelemaan. Kun opiskelin maatalousoppilaitoksessa, sain päähäni, että minusta tulee seminologi. Kaikki lähti oikeastaan vitsistä, mutta niin minusta tuli seminologi. Luulin tekeväni sitä työtä eläkeikään asti, mutta minun oli hyväksyttävä, että maailma muuttuu ja minäkin siinä samalla. Tykkäsin valtavasti tehdä töitä ihmisten ja eläinten kanssa. Pidin myös siitä, että tiesin yhdestä asiasta hirvittävän paljon, vaikka se olikin nautojen lisääntyminen ja tuota osaamista on vaikea skaalata mihinkään muuhun.

Olen joutunut opettelemaan armollisuutta itseäni kohtaan

Viimeksi olen työskennellyt kiertotalouden asiantuntijan työtehtävissä. Silloin kärsin huijarisyndroomasta. Kiertotalous ja kestävä kehitys ovat kokonaisuutena niin laajoja, joten minua harmitti se, että minulla ei ollut vielä syvällistä osaamista kaikesta. Olen joutunut opettelemaan armollisuutta itseäni kohtaan. Olen myös oppinut ymmärtämään, etteivät muutkaan asiantuntijat tiedä kaikesta kaikkea. Jokaisella on omat mielenkiinnonkohteensa ja näkökulmansa, jotka ohjaavat ajattelua.

Olen huomannut, että olen hyvä oppimaan ja ottamaan selvää. Vaikka pidän itseäni oma-aloitteisena ja itsenäisenä työntekijänä, huomaan kaipaavani työyhteisöltä paljon tukea ja tsemppiä. Työelämässä on toisinaan haasteellista antaa ja vastaanottaa palautetta. Pidän sitä ensiarvoisen tärkeänä, mutta se on välillä hirvittävän vaikeaa. Haluan saada palautetta tekemästäni työstä, jotta voin joko saada kehuja tai vaihtoehtoisesti suoriutua paremmin.

Voin käyttää aikaani keinosiemennyksessä jäänmurtajana suurin piirtein koska tahansa. Nuo vuodet ovat kaikkien työelämätaitojeni ja -tietojeni perusta, sillä työ opetti valtavasti aina auton ajamisesta sperman käsittelyyn, mutta ehdottomasti eniten vuorovaikutustaitoja, ongelmanratkaisua sekä palveluasennetta. Ulkopuolisten on vaikea hahmottaa keinosiementäjän työtä. Se, että valitsin kyseisen työn, kertoo huumorintajustani ja värikkäästä persoonastani.

Työn pitää olla minulle merkityksellistä

Tällä hetkellä olen ehdottoman vakuuttunut siitä, että haluan tehdä asiantuntijatyötä. Tykkään uppoutua isoihin asiakokonaisuuksiin, tehdä töitä kädet savessa, työskennellä etänä ja tavata ihmisiä. Toivon siis työltäni monipuolisuutta. Osaan tosi monesta asiasta vähän ja hyvällä perehdytyksellä minusta saa tekijän melkein mihin vain. Työelämässä olen kuitenkin oppinut sen, että työn pitää olla minulle merkityksellistä.

Vapaa-ajallani poden keskivaikeaa neuloosia, eli minulla on jokin neuletyö kesken koko ajan. Lisäksi olen suoratoistopalveluiden suurkuluttaja. Kuuntelen niin äänikirjoja, kuin katson sarjojakin. Käyn myös mahdollisuuksien mukaan keikoilla, teatterissa, pakohuonepeleissä ja ulkona syömässä ystävien ja perheen kanssa. Täällä maalla harrastukset ovat edullisia ja olen käynyt kansalaisopiston kursseilla tekemässä keramiikkaa ja harrastamassa joogaa. Olen muutenkin keskittynyt rauhallisiin metsälenkkeihin koiran kanssa ja kehonhuoltoon tavoitteellisen treenaamisen sijaan. Olen asennoitunut työttömyysjaksoon hidastamisen ja pysähtymisen mahdollisuuden kannalta. Työllistyessäni alkaa taas kuitenkin aikataulutetumpi ja nopeatempoisempi arki, jota odotan jo innolla.

Minulla ei ole minkään sortin ikäkriisiä, ja koen olevani parhaassa työiässä. Minulla on pitkä kokemus yhdestä alasta, minkä lisäksi olen kokenut työurallani monia erilaisia vaiheita. Tiedän, että jalkani ovat tukevasti maan kamaralla ja siitä on hyvä ponnistaa pää pilviin.

Katja Tanski